Espan lava kutsuu kesäfiiliksiin

Espan lavalla pääsee nauttimaan kesäkonserteista keskiviikoista lauantaipäiviin klo 14 ja klo 17.

Kesä Espan lavalla on alkanut viihtyisästi, turvatoimet aina päällimmäisenä mielessä. Esiintyjät tarjoavat musiikkia jokaiseen makuun.

Kesätöissä lavalla työskentelee neljä 16-17 –vuotiasta koululaista, heistä Aada hoitaa enimmäkseen toimistotöitä sekä ottaa vastaan esiintyjiä, ja kolme nuorta miestä ahkeroi tekniikan parissa. Kaikki somettavat tunnelmistaan.

”Tosi jees on ollut”, kommentoi Aaro Pentikäinen ensimmäistä alan kesätyötään.

Nuoret ovat kokeneet kesätyön hienoksi kokemukseksi, ja Aadalla on vahvistunut tunne siitä, että hän haluaa opiskella kulttuurituotantoa jatkossa vaikka ammattiin saakka.

Käsidesiä töissä kuluu ja turvavälit pidetään mielessä. Aaron työssä korostuu roudaus ja valokuvaus, eikä ihan perussiivoukseen liittyviä töitäkään puutu.

Hän haluaa rohkaista muitakin nuoria hakemaan kesätöihin Espan lavalle. ”Täällä on todella kiva porukka.”

Espan lavan tuottaja Elena Mindru-Turunen kertoo, että musiikista pääsee nauttimaan klo 14 ja klo 17 joka kesäkeskiviikosta lauantaihin. Kaikki konsertit ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Turva-alueella ei laiteta tuntemattomia ihmisiä istumaan samalle penkille. Koko alueelle mahtuu yhteensä  24 yksin saapunutta henkilöä istumaan. Perheet ja ystäväseurueet voivat istua lähekkäin, ja tällöin paikkoja voi riittää yhteensä jopa yli 80 henkilölle. Seisomapaikkojakin on turva-alueen sisällä eikä mikään estä kuuntelemasta konserttia kauempanakin. Turva-alueelle kannattaa kuitenkin astua rohkeasti. Sisääntuloväyliä on kaksi myös lavan takareunassa.

Mindru-Turunen kannustaa ihmisiä kuuntelemaan live-musiikkia. ”Jokainen Espan lavan konsertti on juhlallinen hetki. Olemme onnekkaita ja iloisia, että voimme pitää live-konsertteja tämän tilanteen vallitessa”, hän kertoo. Yleisö on nauttinut ja bändit ovat olleet innostuneita soittamaan livenä.

Kaikki rajoitukset on tehty turvallisuussyistä.

Lapsiperheille on luvassa omia teemapäiviä. Sunnuntaina 16. elokuuta jammaillaan Muumimusiikkia, Music for Kids: Mika Pohjola, Eeppi Ursin, Mirja Mäkelä.

Lastenkonsertteja myös 8. elokuuta: Etno-Espan lasten lauantai ja 30. elokuuta Music for Kids: Aili Ikonen ja Antti Kujanpää

Espan lavalla on paljon ohjelmaa syyskuulle saakka. Heinäkuun lopussa esimerkiksi Jazz-Espa 27. 7 -1.8 ja heti sen jälkeen luvassa on Etno-Espa-päivät 3.-9.8.

Aaro ja Aada ovat kesätöissä Espan lavalla

Tervetuloa!

Yhteistyökumppanit: Savoy-teatteri, Ravintola Kappeli, Jazz Finland, Etno-Espa, Musiikin edistämissäätiö, MIL-Espa

Teksti: Sanna Heikkilä

Korona mullisti myös esiintyjävälittäjien elämän

Korona iski kovilla Espanjaan, hieman vähemmän Portugaliin. Molemmista maista tulee säännöllisesti esiintyjiä Savoy-teatteriin. Taiteilijavälittäjinä toimivat espanjalainen Jaime Trancorso ja portugalilainen Monica Jardim kertovat Savoyn ystäville koronakeväästään.

“Olen yrittänyt pitää huolta itsestäni, meditoinut ja pyöräillyt silloin kun se on ollut mahdollista ja tehnyt tietysti myös töitä. Sen sijaan en ole sen enempää opetellut leipomaan leipää kuin hyödyntänyt YouTuben joogavideoita, vaikka tiedän monien muiden niin tehneen”, Monica Jardim kertoo.

Monica Jardim

Hänen työnsä ovat vähentyneet, kuten monilla muillakin taidealan työläisillä. Monet kertovat käyneensä ahkerasti erilaisia neuvotteluja ja suunnitelleensa omaa ja firmansa tulevaisuutta. Kuntoilu tuntuu olleen monelle tärkeätä, toiset taas ovat keskittyneet jatkuvaa matkustelua vaativan työnsä takia laiminlyömäänsä perhe-elämään. Monien mielestä, niin ankara kuin tämä aika onkin ollut, se on tuonut myös paljon hyvää. Kiireen loppuminen on saanut pohtimaan elämää uudelta kannalta.

Jaime Trancorso

”Firman puolesta viruksen pakottama tauko ei ole ollut yksinomaan pahasta. Karanteenin aikana olemme ehtineet osallistua useisiin verkkokonferensseihin. Olemme lisäksi ehtineet parantaa ja päivittää verkkosivujamme. Tämä onkin vaatinut paljon työtä, sillä sivuiltamme löytyy tietoa edustamistamme artisteista peräti kahdeksalla kielellä. Tärkeintä on kuitenkin ollut se, että minulla on ollut aikaa olla perheeni ja ennen kaikkea tyttäreni kanssa, jota tunnen työni takia laiminlyöneeni”, kertoo Savoyn suosittujen flamenco-esitysten välittäjä Jaime Trancoso omia ja edustamansa Flamenco Agencyn kuulumisia.

           Me tarvitsemme toisiamme

Eriasteiset rajoitukset ovat viime kuukausina olleet osa meidän kaikkien arkea. Toisin kuin meillä, Espanjassa kaikenlainen ulkona liikkuminen oli pitkään kielletty. Käydä sai vain kaupassa tai apteekissa. Nyt rajoitusten väljennyttyä vapauden tunne on suuri, kertoo Sevillassa asuva  Trancoso.

Savoyn yhteistyökumppanit ovat yhtä mieltä siitä, että kaikesta huolimatta meidän tulee pysyä positiivisina. Pientä palloamme ajatellen koronavirus on ainakin jossain mielessä ollut jopa hyväksi. Maa on saanut levätä ihmisen sille asettamista rasituksista.

Kuten meillä, muuallakin Euroopassa live-esiintymisiä on korvattu striimauksilla. Tämän katsotaan olevan osa tulevaisuutta, matkustamisen oletettavasti ainakin jossain määrin vähentyessä.

”Flamenco Agencyn silmin katsottuna tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta ja jännittävältä. Joudumme arvioimaan uudelleen vanhoja toimintatapoja. Työmatkoja joudumme tulevaisuudessakin tekemään, mutta jo tähänkin saakka olemme pyrkineet matkustamaan niin ekologisesti kuin mahdollista”, Trancoso tähdentää.

Rohkaisevimman viestin saimme omaa MonicaPromo toimistoaan pyörittävältä Mónica Jardimilta, joka lopetti sähköpostinsa sanoihin ”No one can be left behind”. Näihin sanoihin kaikkien lienee helppo yhtyä.

Espa Open Stage on avattu

Savoy-teatterin ylläpitämän Espan lavan konsertit ovat olennainen osa Helsingin kesää. Espan puistossa, ravintola Kappelin edessä sijaitseva lava on keskellä niin turistien kuin kaupunkilaisten kesäistä kävelyreittiä. Lavan viralliset avajaiset olivat eilen, keskiviikkona.

Keskiviikkoaamuna tosin vaikutti hiukan siltä, voisiko lavalle nousta kukaan. Vettä tuli taivaan täydeltä ja tuuli puhalsi todella voimakkaasti. Päivän mittaan ilma kuitenkin rauhoittui ja hiukan ennen h-hetkeä taivas selkeni ja aurinkokin kurkisti varovasti pilvien raosta. Espan lavan tuottaja Elena Mindru-Turunen saattoi tässä vaiheessa huokaista helpotuksesta. Tasan kello kaksi hän astui hymyillen lavalle ja julisti Espan lavan konserttikesän avatuksi.

Kesän ensimmäisenä esiintyjänä kuultiin jo pitkään yhdessä soittaneiden Joni Hartikaisen ja Tuomas Hokkasen duoa.  Kaksikko on osa Airi’s nimistä yhtyettä, jonka tuotantoa löytyy vaikkapa You Tubesta ja Spotifysta. Espalla duo esitti lempeän akustisen aurinkoisia versioita normaalisti huomattavasti rokkaavamman yhtyeensä kappaleista.

Lavan edessä oleville penkeille mahtuu istumaan muutamakymmenen henkeä ja keskiviikkona yleisöä oli paikalla ihan kunnioitettavasti. Yleisö selvästikin nautti kuulemastaan, sillä vaikka taivas yhdessä vaiheessa ilmoittikin olemassaolostaan ei kukaan poistunut paikalta. Yleisön joukossa oli tietenkin joukko duon omaisia, jotka keikan jälkeen kertoivat poikien heidän silmiinsä näkyneestä alkuhermoilusta huolimatta selvinneen esiintymisestää erinomaisesti

Open Stage konseptin mukaan Espan lavalla nähdään ja kuullaan musiikkia neljänä päivänä viikossa, keskiviikosta lauantaihin. Ensimmäinen keikka alkaa kello 14 ja jälkimmäinen kello 17 ja meno jatkuu aina heinäkuun 25 päivään saakka. Espa Open Stage ohjelmisto löytyy täältä.

Tuon jälkeen Espan lavan valtaa jo 21 kertaa Jazz-Espa -tapahtuma. 27.7-1.8. järjestettävän Jazz-Espan aikana konsertteja on jokaisena arkipäivänä peräti kolme kappaletta ja lauantainakin kaksi. Lisätietoa Jazz-Espasta löytyy täältä.

Muistattehan, että kaikki Espan lavan tapahtumat ovat yleisölle ilmaisia.

Teksti ja kuvat: Esko Rautakorpi

Tuokiokuvia akvarellin väreissä

Jazzlaulaja Aili Ikosen uusi levy Suru ei oo suora viiva julkistetaan Savoy-teatterin konsertissa 3. syyskuuta.

”Levyn sanoitukset syntyivät monista eri tunnelmista”, Ikonen kertoo. ”Tarinat jäävät auki. Ne ovat tuokiokuvia. Kuin akvarellin värejä.”

Yhteen levyn kappaleista Ikonen sai inspiraation katsellessaan ulos ikkunasta. Valonsäde heijastui keväisen kirkkaana, ja ikkunassa näkyi hieman pölyä talven jäljiltä.

”Matka henkisestä marraskuusta kevään toivoon. Luottamusta tulevaan ja kesään”, Ikonen kuvailee levyn tunnelmaa.

”Luonto inspiroi minua valtavan paljon. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin”, hän naurahtaa.

Levyn kappaleet kuvaavat lohtua, luottamista, luopumista ja elämälle antautumista. Suuria teemoja. Ikonen ei hae kappaleillaan konkreettisia tilanteita. Yksittäisiä aihepiirejä hän ei edes koe tarpeelliseksi nimetä.

Uudelle levylle syntyi useita lauluja valosta, varjoista ja harmaan eri sävyistä. Laulut kertovat antautumisen elämyksestä ja irti päästämisestä.  ”Matkaa, henkisessä mielessä”, Ikonen kuvailee.

Ikosen oman elämän tapahtumat ovat vaikuttaneet laulujen syntyyn. Luopumiset ovat luonnollinen osa elämää. Ikonen tuntee kiitollisuutta siitä, että perusasiat ovat hänellä hyvällä mallilla. On ihana perhe ja läheisiä ystäviä.

Sanoittamisessa hän ei käytä mitään yhtä tiettyä metodia. ”Käytän riimejä ja paljon kielikuvia. Luontovertauksia, joilla on myös toinen merkitys kuin luonto.”

Teoksen ydinidea syntyy usein hetkessä, siltä istumalta. Työprosessissaan Ikonen hyödyntää mentaalisia vertauskuvia. Mindmap-henkisesti hän kokeilee erilaisia yhdistelmiä. Lisää, ottaa pois ja sekoittaa keskenään materiaalin eri osia.

Hän lähtee usein liikkeelle tekstistä. Tosin joskus käy niinkin, että melodia alkaa soida päässä ensin.

”Parhaimmillaan kokonaisuus on orgaaninen. Teksti ja musiikki muotoutuvat samaan aikaan”, Ikonen pohtii. Silloin teos syntyy kuin itsestään, ei pakottamalla.

Ikonen kiittää yhtyeensä taitavaa kokoonpanoa. Luottoryhmää, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo lähes kymmenen vuoden ajan. Erityisesti basisti ja sovittaja Mikko Pellinen on vaikuttanut tuotantojen lopputuloksiin paljon.

Elämä musiikin matkassa

Ikonen on kotoisin Korpilahdelta, viisilapsisesta perheestä. Musiikki on ollut hänen elämässään läsnä pienestä pitäen.

”Vanhempani ovat aina olleet aktiivisia musiikin saralla. He kannustivat meitä lapsia, ja musisoimme kotona paljon. Musiikki oli meille aina positiivinen tapa olla.” Kaikki viisi lasta päätyivätkin musiikin ammattilaisiksi.

Lukion jälkeen Ikonen aloitti opinnot Jyväskylän ammattiopiston pop-jazzlinjalla. Opiskelu kauempana kotoa ei mullistanut nuoren muusikon arkea. ”Olen tottunut pienestä pitäen ramppaamaan edestakaisin sitä reittiä”, hän kertoo. Nämä opiskeluvuodet tuntuivat pehmeältä laskulta omaan kotiin ja elämään. Vanhempien tukeen saattoi aina luottaa.

Suurempi muutos oli edessä, kun Ikonen muutti Helsinkiin vuonna 2004. Pääkaupungissa häntä odottivat jazz- ja kansanmusiikin opinnot Sibelius-Akatemiassa.

Ei turhia rajoja

Ikonen kertoo olevansa luonteeltaan toisinaan varovainen. ”Olen saanut räväkkyyttä veljeltä ja ystäviltä. Olen jopa hieman yllytyshullu, mikä on johtanut uusiin asioihin elämässä.”

Muusikkona hän on pyrkinyt välttämään profiloitumista mihinkään tiettyyn musiikkilajiin. ”Olen kiinnostunut monenlaisista tyyleistä ja seilannut eri lajien välillä.”

Lisämaustetta taiteilija on saanut tanssista, lapsuuden harrastuksesta. ”Tykkään jorata kotona edelleenkin.”

Ikonen toteaa muusikon ammatin varjopuoleksi sen, että säännölliset harrastukset jäävät aikataulujen vuoksi herkästi pois. Tunti kerran viikossa voi olla hankala järjestää.

”Rytmi ja ilmaisu ovat silti aina kehossani. Myös laulaminen on kehollista”, Ikonen toteaa.

Korona-aika vaikutti paljon Ikosen elämään. Työkeikkoja peruuntui. ”Ensimmäistä kertaa elämässä tuli tunne, että olenkohan tyhjän päällä. Se oli aluksi shokki.”

Pikkuhiljaa elämä on valoistunut kaikilla tavoin. ”Kunhan vaan korona selätetään.”

Aili Ikosen levynjulkistamiskonsertti Savoy-teatterissa 3. syyskuuta klo 19.

Teksti: Sanna Heikkilä

Kesämökin sielunmaisema Savoyssa

Lauri Porran uusi teos tarjoaa meditatiivisen elämyksen.

Basisti-säveltäjän Lauri Porran uusi kamarimusiikkiteos Cabins & Hideouts saa kantaesityksensä Savoyssa 16. kesäkuuta.  Teos vie kuulijan Suomen suveen, mökkitunnelmiin.

”Tämä teos on ollut monta vuotta työn alla”, Porra kertoo. ”Olen kokenut jo vuosien ajan aina, kun olen päässyt mökille kesäisin, että haluaisin vangita tunnelmaa ihanasta kesäpäivästä ja yöstä.”

Porra kertoo kuitenkin ”kesäilleensä” niin intensiivisesti, että teoksen tekeminen jäi väliin usean vuoden ajan.

”Havahduin siihen, ettei tätä voi tehdä syksyllä. Se on tehtävä kesällä.” Muina vuodenaikoina olisi ollut vaikea saada tallennettua esimerkiksi kesäisiä säätiloja. Auringonpaistetta ulkona, yötä, soutamista järvellä.

Viime vuoden toukokuussa hän ryhtyi tuumasta toimeen.

Porra kertoo tehneensä teoksen aluksi pääosin itselleen. Ensin hän pohti, julkaiseeko teosta lainkaan. Teos on kuitenkin ollut alusta saakka ammattimaisesti tehty. Hän halusi tarjota muillekin kuulijoille teoksen välittämän tunnelman ihanasta luonnosta ja metsämaisemasta. 

Teoksen konserttimuoto perustuu tähän levyyn. Levy ei ole myynnissä.

Tunnin pituisen konsertin aikana kuulija kokee kesäisen vuorokauden säätiloja ja muita aistimuksia. Sadetta ja aurinkoa. Luonnon eläinten ääniä. 

”Teos alkaa iltapäivästä, koska herään vasta iltapäivällä”, Porra kertoo konsertin kulusta.

Teoksessa musiikki yhdistyy luontoääniin, ja kaikki nämä äänet ovat keskenään samanarvoisia. ”Linnunääniä, nuotio, ne kaikki ovat kuin soittimia.” 

Porra esiintyy jousikvartetin kanssa. Hän soittaa bassoa, tekee efektejä ja soittaa kiinalaista instrumenttia. ”Tai pikemminkin silittelen soitinta”, Porra lisää.

Cabins & Hideoutsissa on kymmenen osaa. Osien tekniikat ja tasot vaihtelevat, ”menemme tilanteen mukaan, meillä ei ole staattisia rooleja”. 

Porra kuvailee teosta tyypillisen vähäeleiseksi, meditatiiviseksi musiikiksi. Sen tarkoitus on herättää ja virkistää kuulijan mieltä, mihin ikinä se mieli onkaan menossa.

Porra on itse koekuunnellut teosta tässä tarkoituksessa esimerkiksi lentokoneessa. ”Minulle musiikki toimii rauhoittavana ja virkistävänä asiana, otan nokosia sitä kuunnellessa, ja matka on rauhoittava.”

Porra tosin naurahtaa, että kun omaa musiikkia ei tule kuunneltua juurikaan sen valmistuttua, niin ei ole varmaa, miten mökkilevyn tekeminen omaan käyttöön toimii käytännössä. Teos tarjoaa kuitenkin mökkielämyksen, jonka pariin jaksaa varmaan palata.

”Musiikilla on kyky viedä meidät erilaisiin paikkoihin, niin muistoissamme kuin mielikuvituksessamme”, hän korostaa.

Savoy-teatterin esityksessä ajatuksena on muuttaa konserttisali ikään kuin avoimeksi tilaksi. Kesämökiksi luonnon keskellä.

Luonnon tuominen kaupunkiin kiehtoo Porraa laajemminkin. Hän suunnittelee tulevaisuudessa tekevänsä mahdollisesti erilaisia esityksiä Cabins & Hideoutsista.

Hän kertoo, että kiinnostavinta on mahdollisuus tuoda tietty maailma paikkaan, jossa sitä ei vielä ole. ”Luonnossa ollessa ei tarvitse teoksen kannalta tehdä niin paljoa, koska luonto on jo siellä paikalla. Ehkä mielenkiintoisinta olisi viedä sitä sellaisiin paikkoihin, jotka olisivat mahdollisimman kaukana luonnosta.”

Tulevissa projekteissa soittajien ei välttämättä tarvitse olla edes mukana keikalla. Meditatiiviseen maailmaan luonnon keskelle voisi päästä vaikkapa museoon rakennetussa installaatiossa.

Cabins & Hideouts Savoy-teatterissa tiistaina 16. kesäkuuta klo 19. Kesto noin 1 tunti.

Liput 29 e, http://www.lippu.fi.

Teksti: Sanna Heikkilä

Kesä Espalla

Espan lava ja sen tapahtumat ovat olleet erottamaton osa Savoy-teatterin kesiä jo yli 30 -vuotta

Koronaviruksen mukanaan tuomat ongelmat muuttavat valitettavasti myös tätä perinnettä. Ei niin, etteikö Espan lavalla olisi toimintaa, sillä sitä siellä riittää myös tänä kesänä.

Virtual Open Stage

Espan lava avautuu jo tämän viikon keskiviikkona, 10.6 kello 10.00, virtuaalisesti. Eläviä tapahtumia lavalla ei siis alkuun nähdä. Niiden tilalle on Savoy-teatterin tuottaja ja Espan lavan kuraattorina toimiva Elena Mindru-Turunen kehittänyt konseptin nimeltään Virtual Open Stage.  ”Helsingin kaupungilla on vuodesta 2017 ollut olemassa aloitteleville yhtyeille tarkoitettu Open Stage –ohjelma. Koska koronavirus estää live-esiintymiset, mieleeni tuli jatkaa tätä perinnettä virtuaalisesti. Kukin VOSissa mukana olevasta 18 esiintyjästä on tehnyt 10-15 minuutin mittaisen konserttitaltioinnin treenikämpällään tai tyhjässä baarissa tai kuka missäkin ja me esitämme nämä videot Helsinki-kanavalla osoitteessa  https://www.helsinkikanava.fi sekä Espan lavan some-kanavissa FacebookissaInstagramissa ja YouTubessa. Keskiviikosta eteenpäin julkaisemme joka aamu uuden tallenteen kello 10 ja ne ovat nähtävillä heinäkuun loppuun saakka”, kertoo Mindru-Turunen.

Tähän virtuaaliseen konserttisarjaan on valittu monipuolisesti eri musiikkigenrejä. Luvassa on tunnelmia juurimusiikkikeitoksesta, hippikelttiprogesta, indierockista, vaihtoehtoisesta hip hopista ja pelimusiikista aina kuorolauluun ja menneen ajan iskelmiin.

Elävää musiikkia

Aivan koko kesää ei kaupunkilaisten tarvitse pasteerailla Espan puistossa ilman elävää musiikkia. Jo kesäkuun lopulla on luvassa jokunen ”salakonsertti”, Mindru-Turunen kertoo. Näiden konserttien avulla on tarkoitus testata Espan lavan turvallisuusjärjestelyjä, eli sitä kuinka saada ihmiset pysymään turvaetäisyydellä toisistaan. Keskustelua on kuulemma käyty myös siitä, että konsertteja voitaisiin järjestää ”suljettujen ovien takana”. Tällöin lavaa ympäröivät lasiovet laitettaisiin kiinni, esiintyjiä olisi vain yksi ja yleisöäkin otettaisiin sisään vain kymmenkunta. Kaikki tämä on kuitenkin vielä pelkkää spekulointia.

Jos turvallisuuskysymykset saadaan ratkaistua tyydyttäväsi niin viimeistään heinäkuun lopulla pitäisi Espalla palata normaaliin päiväjärjestykseen. Esiintyjälista on vielä toistaiseksi suunnitteluvaiheessa, eikä Elena Mindru-Turunen halua vielä paljastaa mitään nimiä.

Hän muistuttaa, että myös virtuaalisiin konsertteihin voi osallistua, vaikka lähettämällä palautetta esiintyjille ja keskustelemalla tapahtumista eri kanavissa.

Se tällä hetkellä tiedetään varmasti, että konserttitoiminta espan lavalla jatkuu muodossa tai toisessa aina syyskuun loppuun saakka. Hyvä näin sillä, ”Olisihan kesä ilman kunnon keikkoja todella tylsää”, Mindru-Turunen naurahtaa.

Teksti: Esko Rautakorpi

Espan lavan ohjelmiston löydät täältä https://bit.ly/2UDxwzt

Rakkaudella, Savoy

Rakkaudella, Savoy

”Juu! Ensitreffit viime syksynä ❤️ The Mystery of the Bulgarian Voices & Lisa Gerrard ❤️. ”

Pyysimme yleisöltä muistoja Savoy-teatterista, kiitos kaikille muistonsa jakaneille!

Savoy-teatteria on viesteissänne muisteltu aina 50-luvulta saakka. Tuolloin Savoy toimi elokuvateatterina, mutta muutakin ohjelmaa tarjottiin.

1950-60 luvuilla Savoyssa pidettiin myös muotinäytöksiä. Eräässä kuuluttajana Arnold von Groytz ja sekä lauluesityksiä mm. Veikko Tyrväinen.

”Vuosikymmenten aikana tullut nautittua niin nykysirkusta kuin miehekästä tanssia taikka erilaisia musiikin rytmejä ympäri maailman kotimaata unohtamatta. Vaikea valita sitä parhainta, mutta aika ylitsepääsemätön esitys, kokemus niin eri aisteille puvustuksesta lähtien oli Minna Tervamäki & Kimmo Pohjosen yhteinen teos Bright Shadow.”

”Niitä on tosi monta konserttia, jotka ovat jääneet mieleeni: Jarkko Aholan My Way, UMO, Mambo italianot, Juha Tapio, Back to the Sixties -konsertit jne… Savoy-teatteri on aina ollut minun lempiteatterini. Kiitos❣!!!!!!!!!!!!!!”

Ennen oli esiintyjienkin elämä hurjempaa, mikäli on uskominen 1980-luvun lopun muistelua:

”Markku Pirin muotinäytös -89, oltiin esiintymässä Keinäsen Marden johdolla puolikas Model Choicen kundijengistä yks ilta ja koko ..tun päivä käytiin Kallessa välibisseillä (treenien välissä). Illemmalla oltiin koko jengi ihan saatanan jurrissa, mut kivaa oli. Samuli Edelmann viihdytti backstagella.”

Striimaukset Savoysta yleistyvät

Eräässä kirjoituksessa valitettiin, että kirjoittaja ei ollut ehtinyt varata lippuja vain 40 henkilöä vetäneeseen UMO Helsinki Ensemblen Nino Rotan ja Ennio Morriconen musiikkia sisältäneeseen konserttiin. Tälle kirjoittajalle voimme lohduksi todeta, että konsertti on katsottavissa Helsinki-kanavalla 12. kesäkuuta alkaen. http://www.helsinkikanava.fi

Striimaukset tulevat olemaan osa Savoyn uutta strategiaa. Teatterin johtajan Päivi Loponen-Kyrönsepän mukaan korona-aikana Savoyssa on tehty nopea digiloikka ja myös hiottu strategiaa:

”Haluamme jatkossa palvella yleisöä sekä paikan päällä että verkossa. Savoyn blogi laajenee mediaksi, josta voi seurata konsertteja, kuunnella musiikkia, käydä keskustelua ja lukea taiteilijahaastatteluja tai vaikkapa taide-esseitä.”

Katsoitpa tulevaisuudessa Savoy-teatterissa järjestettäviä moninaisia tapahtumia paikan päällä tai striimattuina, me täällä Savoyssa toivomme saavaamme olla osa helsinkiläisten ja muun Suomen vapaa-aikaa, ja olla omalta osaltamme luomassa uusia, kestäviä muistoja.

Teksti: Esko Rautakorpi

Savoyn aula, elokuvateatterin avajaiset 1937

Katso tästä lauluyhtye Rajattoman konsertti Savoyssa 1.5.2020: https://bit.ly/2UalP2H

Jukka Eskola vietti koronakevättä Espanjassa

Savoy Jazz Festin taiteellinen johtaja, trumpetisti Jukka Eskola laati Savoy suosittelee -soittolistan pyynnöstämme ja antoi sille nimen Soulful Trumpet.

Eskola on viettänyt pahinta korona-aikaa perheineen Espanjassa ja kertoo epidemian vaikutusten siellä olleen todella rajuja. Maassa oli kuuden viikon mittainen täydellinen sulkutila, jolloin kotoa ei saanut poistua.

”Onneksi asunnossamme on oma piha, joten ulkona olemiseen oli mahdollisuus. Kun rajoituksia purettiin, elämä alkoi normalisoitua”, Eskola kertoo.

Espanjassa oleskelun vuoksi koronavirus ei muuttanut Eskolan ammatillista elämää niin rankasti kuin monen muun muusikon. Hän oli suunnitellut viettävänsä perheen kanssa normaalia väljempää arkea ulkomailla ja keskittyvänsä harjoitteluun ja musiikin tekemiseen.

”Kesän kohdalla tilanne on tietysti toinen. Kaikki festivaalit ja muut keikat on peruttu, joten tilanne on melko katastrofaalinen. Olen myös oululaisen Elojazz-festivaalin taiteellinen johtaja. Sekin festivaali peruutettiin, joten syksystä asti tehty suunnittelu- ja valmistelutyö valui hukkaan.”

Hän toivoo tilanteen vähitellen normalisoituvan ja keikkapaikkojen pikkuhiljaa jälleen avaavan ovensa.

”Keikkatauon aikana olen huomannut, miten paljon muusikkona oleminen ja esiintyminen määrittävät identiteettiäni. Tuntuu siltä kuin valtava osa itsestä olisi hetkellisesti kadonnut. Toivotaan että päästään taas pian tositoimiin ja soittamaan yleisön eteen.

Sielukasta trumpetin soittoa

Savoy suosittelee -soittolistaan Eskola on valinnut musiikkia suurilta esikuviltaan.

”Listasta jää toki puuttumaan monia ikonisia trumpetisteja kuten Miles Davis, Louis Armstrong, Dizzy Gillespie. Valitsin tarkoituksella mukaan soittajia, jotka eivät välttämättä ole päässeet suuren yleisön tietoisuuteen, vaan ovat jääneet trumpetistien ja jazzmuusikoiden diggailun kohteeksi. Useinkaan en valinnut listalle sitä kaikkein tunnetuinta kappaletta, enkä välttämättä tyypillisintä. Freddie Hubbard ja Clifford Brown tunnetaan teknisinä virtuooseina ja tulisieluisina soittajina, mutta tässä listassa he tulkitsevat sielukkaasti balladeja.”

Sielukkuus on käsitteenä subjektiivinen.

”Miellän sen tietynlaiseksi juurevuudeksi; miten soittaja käsittelee vaikkapa melodioita, ja miten hän improvisoi. Kyse voi olla myös tietyn aikakauden soittajista ja soundista.”

Soittolistan musiikki on äänitetty 1950-70luvuilla yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

”Nämä vuosikymmenet ovat jazzmusiikin kulta-aikaa. Lee Morganin Sweet Honey Bee ja Donald Byrdin Bossa ovat tyypillisiä 60-luvun soul jazz -henkisiä menopaloja. Tunnelmaltaan aivan toisenlainen ovat vaikkapa Clark Terryn upea, mutta myös huumorisävytteinen Take The A Train. Kenny Dorham ja Blue Mitchell ovat mielestäni erittäin sympaattisia ja melodisia trumpetisteja, joiden soitto on paikoin jopa haurasta. Kuten on myös Chet Bakerin. Nat Adderleytä paremmin tunnetaan hänen saksofonistiveljensä Cannonball Adderley, mutta kuunnelkaapa tämä Natin hikinen versio kappaleesta Satin Doll.”

Soittolistan viimeinen kappale Strasbourg/St. Denis on ainut poikkeus muuhun linjaan.

”Kappale on äänitetty vuonna 2008, mutta mielestäni reilu vuosi sitten menehtynyt Roy Hargrove ansaitsee paikkansa sielukkaiden trumpetistien listalla. Enjoy!”

Jukka Eskolan sielukkaat trumpetistit:

Kenny Dorham – Lotus Blossom / Blue Mitchell – I’ll Close My Eyes / Lee Morgan – Sweet Honey Bee / Clark Terry – Take The “A” Train / Clifford Brown – Laura / Donald Byrd – Bossa (Canto G Bossa) / Chet Baker  – Tangerine / Nat Adderley – Satin Doll / Freddie Hubbard – Here’s That Rainy Day / Roy Hargrove – Strasbourg/St. Denis

Soittolistaa voit kuunnella täältä

Teksti: Esko Rautakorpi

Jukka Eskola. Photo: Miikka Pirinen / We Jazz

Jukka Eskola (s. 1978), omien yhtyeiden lisäksi soittanut mm. kokoonpanoissa The Five Corners Quintet, Ricky Tick Big Band, Nu Spirit Helsinki, Jo Stance ja Jimi Tenor Group, julkaissut 6 soololevyä, ollut mukana lukuisilla suomalaisilla levyjulkaisuilla ja soittanut sessiomuusikkona useissa television viihdeohjelmissa. Sai vuonna 2006 Sony Jazzpalkinnon ja vuonna 2007 hänet palkittiin Pori Jazzin vuoden taiteilijana. Oululaisen Elojazz –festivaalin ja Savoy Jazz Festin taiteellinen johtaja. Asuu perheineen Helsingissä.

Miksi Savoy avaa ensimmäisten joukossa?

Avaamme Savoyn tauon jälkeen italialaisella elokuvamusiikilla. Mikä olisi tunnevoimaisempaa kuin Nino Rotan nostalginen tai Ennio Morriconen spagettiwesternien musiikki. Konsertissa kuullaan musiikkia muun muassa elokuvista La strada, Amarcord, La dolce vita, Romeo ja Julia, Cinema paradiso, Huuliharppukostaja, Suuri gangsterisota ja Kourallinen dollareita.

Moni esiintymispaikka ei ole vielä kertonut avaavansa oviaan yleisölle kesäkuussa, nyt kun se tulee taas mahdolliseksi. Savoy-teatteri sulki maaliskuussa ovensa ensimmäisten joukossa, kun hallitus määräsi yli 500 hengen tapahtumat kielletyiksi. Pian me avaamme – ensimmäisten joukossa.

Savoy-teatteriin mahtuu 750 hengen yleisö. Kun kesäkuussa voimaan tuleva yleisörajoitus nousee tiukimmankin tulkinnan mukaan 50 henkeen, päätimme ryhtyä toimeen. Suureen saliimme pystymme sijoittelemaan ihmiset turvallisen välimatkan päähän toisistaan.

Olemme tehneet ensimmäistä julkista konserttiamme varten turvallisuussuunnitelman. Koska haluamme avata Savoyn hallitusti ja varovaisesti, otamme ensimmäiseen konserttiin enintään 40 hengen yleisön. Järjestyksenvalvojat ohjaavat ihmiset suoraan saliin, ja tällä kertaa konsertissa ei ole väliaikaa. Siivousta on tehostettu: muun muassa aulatilat putsataan ennen esitystä sekä uudestaan sen aikana.

Konsertista poistutaan turvavälein, ja yleisön ei tarvitse koskea oviin tai kahvoihin. Halutessaan yleisön jäsenet saavat toki suojautua vaikkapa kasvomaskein.

Kuvassa vas. Seppo Kantonen, Päivi Loponen-Kyrönseppä, Ville Herrala, Markus Ketola, Ville Vannemaa ja Tero Saarti.

Mutta miksi kaikki tämä vaiva?

Savoy-teatterin ydintoimintaa ovat elävän musiikin konsertit. Kun näköpiirissä ei vielä ole täysin koronavapaata aikaa, lähikuukausien vaihtoehtoina on pitää Savoy kokonaan kiinni tai avata se hallitusti ja pienimuotoisesti.

Me valitsimme avaamisen.

Jotta onnistumme turvallisesti, tarvitsemme hyvää yhteistyötä jokaisen yleisön jäsenen kanssa. Mikäli sinulla on pieniäkin flunssan tai muita koronaan viittaavia oireita, älä missään nimessä osallistu tapahtumaamme. Tarvittaessa voit palauttaa liput ja saada rahasi takaisin, ilman lääkärintodistusta. Huomaathan, että lipun hintaan sisältyviä palvelumaksuja ei palauteta.

Muista kunnioittaa toisten yleisön jäsenten tilaa, pidä reilut turvavälit. Aivasta ja yski hihaan, huolehdi käsihygieniasta.

Jatkamme tästä eteenpäin Savoy-teatterissa sekä virtuaalisesti että elävän musiikin yleisötapahtumin. Aika entinen ei palaa, mutta voimme yhdessä löytää hyviä keinoja nauttia kulttuurista, taiteesta ja elävän musiikin taikavoimasta.

Tervetuloa Savoy-teatteriin!

Päivi Loponen-Kyrönseppä, Savoy-teatterin johtaja

Nino Rota – Ennio Morricone
Italialaista elokuvamusiikkia

Savoy-teatterissa 3.6.2020 klo 18 (loppuunmyyty), lisäkonsertti klo 16
UMO Helsinki Ensemble: Tero Saarti, trumpetti ja sovitukset sekä ohjelmiston suunnittelu
Ville Vannemaa, saksofoni, Seppo Kantonen, piano, Ville Herrala, basso ja Markus Ketola, rummut

Lipunmyynti klo 16 lisäkonserttiin alkaa perjantaina 22.5.2020 klo 14.00 Lippu.fi

Savoyn vappuyllätys

Huippulauluyhtyeet Club For Five ja Rajaton esiintyvät vappuna Savoy-teatterissa. Savoyn johtaja, entinen yhtyelaulaja Päivi Loponen-Kyrönseppä kirjoittaa aiheesta postauksessaan.

Kuva: Marek Sabogal

”Olen seurannut Club For Fiven ja Rajattoman uria niiden varhaisista ajoista asti. Lauluyhtyekiinnostukseni juontuu omasta yhtyelaulutaustastani; olin aikoinani perustamassa lauluyhtye Sotto Vocea, ja lauloin siinä kakkosalttoa.

Yhtyelaulun viehätys laulajan näkökulmasta lienee toisaalta yhteismusisointi, joka on vaativampaa kuin kuorolaulaminen. Toisaalta se on myös monipuolisempaa kuin yksinlaulu, koska yhtyeessä soolot ja yhdessä laulaminen vaihtelevat. On hienoa, kun voi olla muodostamassa yhteistä saundia kuunnellen muita ja sovittamalla oman äänensä joukkoon.

Club For Five osallistui Tampereen sävelen kansainväliseen yhtyelaulukilpailuun vuonna 2001, ja olin paikalla seuraamassa kisaa Hesarin kulttuuritoimittajan ominaisuudessa. Yhtye oli kisassa suosikkini, ja tein heistä haastattelun lehteen. Erityisesti mieleeni ja korvaani jäi ”clubbareiden” esittämä versio Georg Malmstenin säveltämästä lastenlaulusta Mikkihiiri merihädässä. Oli huikeaa kuulla niin taitavaa ja niin laajalla äänialalla toteutettua sovitusta. Tuolloin Mikkihiirenä piipitteli ja taituroi Ninni Poijärvi, ja hurjan matalana bassona Meripeikon roolissa mörisi Tuukka Haapaniemi. Sittemmin yhtyeen kokoonpanossa on tapahtunut muutamia vaihdoksia, ja nykyinen kokoonpano on Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi.

Club For Five on alusta asti esittänyt sekä omaa tuotantoa että covereita eli lainakappaleita. Viime vuosien kiehtovimpia tribuuttikonsertteja oli Kirka-kokonaisuus, josta Savoyn vapussa kuullaan muutamia, kuten Surun pyyhit silmistäni sekä Leijat.

Rajaton-lauluyhtye perustettiin vuonna 1997 entisten Grex Musicus -kuorolaisten kesken. Yhtyeessä ovat alusta saakka laulaneet Essi Wuorela, Ahti Paunu ja Jussi Chydenius. Soila Sariola ja Hannu Lepola ovat laulaneet mukana jo yli 20 vuotta. Jazzlaulajana soolouraa tehnyt Aili Ikonen liittyi joukkoon vuonna 2017.

Rajaton voitti Tampereen sävelen kansainvälisen yhtyelaulukilpailun omana kisavuonnaan 1999. Siitä alkoi yhtyeen matka myös ulkomaisille esiintymislavoille. 

Rajaton on alusta asti esittänyt paljon originaaliohjelmistoa, joka on sävelletty nimenomaan tälle yhtyeelle. Rajattoman ”vakisäveltäjiin” kuuluvat yhtyeen omien jäsenten Jussi Chydeniuksen ja Soila Sariolan lisäksi Annamari Kähärä ja Mia Makaroff.

Vuodesta 2001 Rajaton on tehnyt säännöllisesti sinfoniaorkesteriyhteistyötä, aluksi Sinfonia Lahden kanssa. Tuolloin tehtiin ensimmäinen tribuuttiprojekti Beatles ja saman tien huomattiin, että vastaavanlaisille kokonaisuuksille on paljon tilausta. Myöhemmin on toteutettu Abba- ja Queen-konserttikokonaisuudet sekä vielä uusi versio Beatles-konsertista. Näiden projektien myötä Rajaton on esiintynyt kymmenien ulkomaisten orkesterien kanssa, mainittakoon vaikkapa Toronton, Sydneyn, Dallasin, Minneapolisin ja Melbournen sinfoniaorkesterit sekä The New York Pops.

Molemmat, Club For Five ja Rajaton, ovat tulleet tunnetuiksi kotimaassa isoista joulukiertueistaan. Monelle näiden lauluyhtyeiden joulukonsertti on jokavuotinen perinne, jota ilman joulu ei ala. Lauluyhteet kiertävät paljon ulkomailla, koska Suomi on loppujen lopuksi aika pieni markkina-alue säännölliselle konserttitoiminnalle. Ja konsertoida pitää säännöllisesti, koska kyseessä on kaksi kovan luokan ammattilaiskokoonpanoa, joiden elanto on kiinni esiintymisistä.

Koronan aiheuttaman poikkeustilan aikana keikat ovat loppuneet kuin seinään. Rajaton äänitti hauskan musavideon vastikään kodeistaan. Voit kuunnella sen tästä:

Sekä Rajaton että Club For Five ovat Savoy-teatterin säännöllisiä yhteistyökumppaneita, ja molemmat yhtyeet ottivat meihin yhteyttä, kun koronakriisi sulki keikkapaikat. Aloimme välittömästi tutkia mahdollisuutta toteuttaa jotain kivaa yhdessä, ja mieluiten mahdollisimman isolle yleisöjoukolle – turvallisesti.

Päätimme toteuttaa yhdessä yhtyeiden ja Savoy-teatterin henkilökunnan kanssa kaksi striimattavaa vappukonserttia Savoyn lavalla vappuaattona ja -päivänä. Tällä kertaa paikalla ei tietenkään ole live-yleisöä, mutta konsertteja voi seurata suorana lähetyksenä, ilmaiseksi, Helsinki-kanavalla.

Tervetuloa!”

Päivi Loponen-Kyrönseppä

Savoyn vappu:

30.4.2020 klo 20 Club For Five

1.5.2020 klo 17 Rajaton

Katso konsertti livenä: www.helsinkikanava.fi tai www.savoykeikat.fi